Hieno ilma! Carl lähti aamukahdeksalta töihin ja palaa kotiin vasta joskus puoli kymmenen illalla. Hän on kahden lastenlääkäriaseman omistaja. Ja työskentelee itsekin siis lastenlääkärinä edelleen, 68-vuotiaana.
Petri juo aamukahvia puutarhassa.
Leonardo-koira nukkui vieressä. Vanha otus, 12-vuotias.
Lorvimme aikamme talolla. Matka on ollut täynnä hienoja kokemuksia, mutta joka aamu on herätty, lähdetty katsomaan nähtävyyksiä ja useana päivänä on myös ajettu pitkät pätkät. Näin ollen tänään tuntui hyvältä ottaa aamu rauhallisesti. Petri soitti Skype-puhelun vanhemmilleen ja kuulumiset päivitettiin jälleen.
Lähdimme sitten ajamaan Hawleyn kylään, joka on tässä lähinnä. Perheeni osoite on Honesdale, joka on aavistuksen isompi pikkukaupunki tuossa lähellä. Kouluni oli kuitenkin tässä Hawleyn vieressä.
Söimme brunssityyppisen aterian periamerikkaisessa dinerissa Mainstreetin varrella.
Seuraavaksi maleksimaan lahjatarvikeliikkeeseen. Täällä on tulevana sunnuntaina isänpäivä ja halusin ostaa kortin daddylle.
*************
****************
Siellä oli myös highschoolini t-paita myynnissä.
Sitten ajoimme koululle, Wallenpaupack Area High School.
Kuten arvasinkin, ei nykyajan tiukkojen turvallisuusmääräysten aikana meitä voitu päästää sisään. Virkailija pahoitteli. Saimme kuitenkin vierailijapassit pihan kiertämistä varten. Siitäkin virkailija oli radiopuhelimella yhteydessä turvallisuushenkilöstöön. Aika hurjaa.
Urheiluennätysten haltijoiden nimet. Osa ennätyksistä oli minun vaihtariaikoinani saakka.
Kävimme sitten ruokakaupassa ja palasimme kotiin. Lähdemme kohta Promised Land Naturepark -luonnonpuistoon yhdessä vaihto-oppilasvuoden parhaan ystäväni Karenin kanssa.
Petri tutkii netistä erilaisia kohteita tässä lähellä tulevien päivien ohjelmaksi. Kello on nyt 13.50 paikallista aikaa.
******************
Ennen lähtöämme liikkeelle iltapäivällä nappasin pari kuvaa eläimistä täällä.
Ajoimme puoli kolmeksi Hawleyn CVS:n luo.
Ja samaan aikaan sinne kurvasi Karen!
Tältä me siis näytämme nykyään! Tapasimme viimeksi silloin, kun olin täällä Petrin kanssa kahdestaan, kai vuonna 1989.
Lähdimme ajamaan peräkkäin rannalle. Koulut olivat juuri päättyneet, joten keltaisia koulubusseja tuli vastaan lukuisia. Liikenne tökki.
Perillä Promised Landin luonnonpuistossa. Sää oli viilentynyt ja taivas mennyt kokonaan pilveen. Karenilla oli mukanaan tyttärensä Heather ja Rachel. Toimme kaikki mukaan naposteltavaa, Karen hedelmiä ja makeaa dippiä, me kasviksia ja suolaista dippiä.
Karen ja tyttäret.
Karen ja minä vuonna 2015.
Ja Karen ja minä vuonna 1986.
Otin vielä illalla kuvia talosta. Petri ja pojat heittelivät palloa pihalla ja Leonardo, vanha koira, nuortui silmissä juostessaan pallon perässä, vaivalloisesti tosin.
Vanha, sammutusvedestä vahingoittanut ulko-ovi on vielä restauroitavana.
Palauttuamme sisälle tajusin, etten ole vielä kokeillut Mariannen Steinway-flyygeliä. Vau, mikä ääni. Harmi,etten osaa soittaa mitään upeaa kunnolla. Ihan kuin olisi ajanut mopokortilla Ferraria.
Ja sitten tulikin paniikki. Keittiön katosta alkoi yhdeksän jälkeen tulla vettä läpi saumoista. Alvar oli ensimmäinen yläkerran suihkun käyttäjä ottaessaan siellä kylpyä. Petri ja Alvar laskivat vähän vettä, jotta se ehti tulla kuumaksi ennen tulpan sulkemista. Se vesi pääsi jostain vuotamaan. Aikamoinen härdelli jonkin aikaa. Levitimme pyyhkeitä ja rättejä lattialle ja keittiön kalusteiden suojaksi.
Petri tyhjensi vedet ammeesta ämpärillä vessanpönttöön. Carl tuli pian kotiin (hänellä oli myöhään kestänyt lääkärikokous), totesi rauhalliseen tapaansa tilanteen ja joi lasin viiniä.
Huh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti