Torstai valkeni sateisena. Carl lähti töihin ja pojat nukkuivat. Petri ja minä odotimme puhelua Philadelphiasta, jonne Mariannen lentokoneen odotettiin laskeutuvan. Hän, veljeni Sander sekä Sanderin tyttöystävä Liz palaavat avustuskeikalta Nepalista.
Kone laskeutui tunnin myöhässä. Tarkoitus oli, että me ajamme etelään Allentowniin ja he kohti pohjoista Philadelphiasta samaan paikkaan. Ajoaika molemmilla noin 1,5 tuntia.
Menimme ohjeiden mukaisesti MacArthurin liittymässä olevan Burger Kingin pihaan. Toinen auto kurvasi paikalle muutaman minuutin kuluttua.
Ja siinä hän oli, Marianne, vaihtariäitini.
Söimme salaatit ja lähdimme kotimatkalle.
Perillä Marianne katseli ympärilleen, ihmetteli, mitä Carl oli saanut järjesteltyä kymmenen päivän matkan aikana, soitti hetken fluygeliään ja lähti suihkun kautta iltapäiväunille. Hän oli matkustanut noin 40 tuntia. Herätyksen hän tilasi kello 16.30.
Täällä on melko laiskanpulskea tunnelma. Ulkona ripottelee vettä.
*****************
Sain kun sainkin Mariannen hereillä puolentoista tunnin torkkujen jälkeen.
Petri muuten pohti ja pohti sitä eilistä vesikatastrofia. Täällä oli tänään käynyt putkimies, laskenut poikien kertoman mukaan vettä altaaseen 15 minuuttia, eikä keittiön katosta ollut silti tullut mitään läpi. Petri tutkaili ammetta ja hoksasi, että jos ylivuotoaukkoa ei ole liitetty mihinkään, vesi valuu siitä ammeen alle. Eli kyse onkin voinut olla siitä, että Alvar laski vettä juuri siihen saakka ja vesi pääsi aina allaolevan keittilön kattoon saakka.
***************
Marianne näytti lapsenlapselleen ostamaa tuliasmekkoa.
Sitten lähdimme Honesdalen keskustaan illalliselle Wayne Hotel -ravintolaan. Odottelimme aulassa muutaman minuutin ajan suoraan töistä tulevaa Carlia.
http://www.hotelwayne.com/Fine-Dining/
Carlin tultua saimme pöydän.
Petri ja minä söimme erittäin hyvän annoksen, Chicken Napoleon, joka näytti tältä.
Kaikki muut söivät (ai niin, paitsi Aleksi) kolme pientä hampurilaista, Sliders. Aleksi söi yhden ison hampparin.
Carl kertoo Aleksille alueen historiasta.
Kotiinpalattuamme Marianne ja minä soitimme tovin nelikätisesti upeaäänistä Steinwayta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti