Kesäkuun 5.

Huomenta! Good morning!

Ensimmäinen yö takana. Aikaeron vuoksi menimme paikallista aikaa ajatellen aikaisin nukkumaan, yhdeksältä. Suomen aikaa kello oli kuitenkin jo 4 aamulla, joten väsytti aika lailla. Olimme siinä vaiheessa olleet hereillä vuorokauden.

Tänään perjantaina moni meistä alkoi havahtua hereille kolmen-neljän aikaan, mutta onneksi nukahdimme vielä. Seitsemän maissa Petri alkoi keitellä aamukahvia.

Vietämme nyt rauhallista aamuhetkeä. Alvar katsoo golfia telkkarista. Petri tutkii metrolippujen hintoja netistä. Kahvi maistuu yllättävän hyvältä.

Lähdimme aamiaisen jälkeen kävelemään bussipysäkille.

Ylittämämme tie kulkee kohti Lincolnin tunnelia ja Manhattania.

Bussi tuli taas nopeasti ja matka hurahti.

Kävelimme sitten Rockefeller Centeriin ja nousimme Top of the Rock -nälöalatasanteelle. Satoi, joten kovin harmaaksi jäivät näkymät.

Rakennus oli kyllä upea.

Aleksi löysi täältäkin GameStopin.

Nälkää siirrettiin urheilubaarissa.

Nuortenvaateliikkeessä oli löhötuoleja väsyneille.

Kävelimme myös Tonight show:n studion ohi.

Hilfigerin liikekin löytyi.

Alvar osti Hilfigerin farkut ja oli iloinen. Pusero oli ennestään.

Siirryimme metrolla Keskuspuiston länsireunalle ja kävelimme puiston läpi Metropolitan Museum of Artiin. Sade oli melkein kokonaan lakannut. Upeaa, ajattelin minä astuessamme museoon, eikä miesväkikään ollut ihan naama nurinpäin.

- Tuo jäbä on vihainen, tuumasi Alvar tästä työstä.

Museotyöntekijä haastoi meidät miettimään taulussa näkyvien henkilöiden ajatuksia.

Museo on valtava ja hieno.

Aleksi tutkii museon pohjapiirrosta. Hän ohjasikin meitä hienosti salista toiseen.

Olen ollut vuosikymmeniä impressionistien ihailija. Olin (taas) innoissani.

Muistan seisseeni 30 vuotta sitten pienen ballerinan edessä haltioituneena. Tunne oli sama. Hänessä on jotain hyvin koskettavaa.

Alvar halusi nähdä Picasson työn. Taisi olla ainoita taidemaalareita, jotka hän tiesi etukäteen...

Aaltomaljakkokin löytyi.

Väsyttää...

Pojat söivät hodarit Metropolitanin portailla.

Hauska katusoittaja järjesteli soittopaikkaansa vaikka kuinka kauan, mutta aloitti vihdoin musisoinnin.

Olin sopinut pitkin päivää, aina, kun jossain oli sopivasti wifi, tapaamista vaihtariveljeni Sanderin kanssa. Päätimme nähdä jo tänä iltana! Sander halusi näyttää meille rakastamansa Williamsburgin ja neuvoi meidät tulemaan metrolla 14. kadulle ja ottamaan siitä L-junan Brooklynin puolelle. Päädyimme kuitenkin siirtymään museon kohdalta 81. kadulta kohti etelää maan päällä linja-autossa. Matka vei kauemmin, mutta bussin kyytiin pääsi suoraan museolta (metrolle olisi pitänyt kävellä muutama kortteli) ja matkalla näki paljon.

Ja siellä Sander sitten oli! Emme ole nähneet 18 vuoteen! 

Sander oli 10-vuotias, kun asuin heillä vuoden vaihto-oppilaana ollessani. Ainoa veljeni! Suomessa minulla on 2 oikeaa siskoa ja USA-vuoden peruna kolme vaihtarisiskoa. 

Juttelimme taukoamatta. Kuulumisia piti vaihtaa. Nykyisin seuraamme toistemme elämää myös Facebookissa, mutta ei aitoa kohtaamista mikään voita. 

Kävimme syömässä Sanderin ystävän meksikolaisessa ravintolassa. Hyvää! Ei sellaisilla kaupasta Suomessa ostettavilla texmex-jutuilla kyllä mitään tekemistä aitojen makujen kanssa. Vaikka hyviä ovat nekin!

Ruoan jälkeen Sander käveli vielä kanssamme Manhattanille Williamsburgin siltaa pitkin. Upeita näkymiä molempiin suuntiin.

Erosimme Sanderin kanssa, kun lähdimm metroasemalla eri suuntiin. Me jäimme Bryant Parkin asemalla metrosta ja kävelimme Port Arthurin bussiasemalle hyvin valaistua reittiä.

Matka sujui todella nopeasti, sillä iltakymmeneltä ei enää ole ruuhkia.

Pojilla oli vielä nälkä, joten he jäivät tilaamaan naapurista yhtä iltapalapizzaa. Minä tulin kämpälle ja riisuin kengät. Kiitos järkevän kenkävalinnan (kunnon lenkkarit), jaloissa ei ole rakkoja, hiertymiä tai muutakaan vaivaa. Väsyneet jalat toki ovat, tänäänkin on kävelty kilometritolkulla. 

Miesväki tuli pian perässä kotiin. Pizzan (pojat), iltaoluiden (Pete ja Sari) ja suihkujen (kaikki) jälkeen lähdimme nukkumaan. Aikaero ei nää juurikaan tunnu.